Kultapieni

Kulunut viikko on ollut edellisiäkin raskaampi. Torstaina ajattelin, että sydämeni särkyy, niin ikäviä asioita tuli esille. Äiti on yhtä hirveä kuin yleensäkin. Lisäksi hän valitsee välillä muistamattomuuden ja esittää viatonta asioissa, joihin hän on vahvasti myötävaikuttanut. Äkkiä olen päätynyt takaisin lapsuuden ihmissuhdekuvioihin sillä erotuksella, ettei isä ole suojelemassa minua enää.

Ahdistus on pahimmillaan tunteja jatkuvaa kipua ja paniikkia, se on merkillistä. Onneksi on ystäviä, jotka ymmärtävät tilanteeni monimutkaisuuden ja kipeyden. Jotka rauhallisesti kuuntelevat, ymmärtävät ja selittävät. Paniikki hälvenee. Minun mielenterveyteni on viime päivinä ollut läheisteni käsissä ja onneksi olen siunattu ihmisillä, jotka kannattelevat minua.

Eilen oli tytärpuolen lakkiaispäivä. Juhlia ei nyt voitu pitää, enkä nyt edes mene siihen asiaan. Jos muistatte iloni tytärpuolen rippijuhlista, niin nämä juhlat valitettavasti joudumme pitämään moneen otteeseen eri paikoissa. Tänään hän tuli kuitenkin brunssille kanssamme ja viaton sunnuntaibrunssi, jonne oli tulossa appiukko puolisoineen ja Maissin kummitäti miehensä kanssa, kasvoikin mummin, tytärpuolen sekä vävykokelaan ansiosta ihanaksi lakkiaisbrunssiksi. Aurinko helli ja puutarha oli kauneimmillaan.  Hullun koronakevään jälkeen oli ihana saada isovanhemmat paikalle, olemme nähneet niin vähän ja nekin hetket vain huudelleet ovenraossa.

Aamulla olin pesulla eilisenlämpimässä saunassa ja itkin, koska sitä teen lähes jatkuvasti niissä hetkissä, kun olen itsekseni. Surin tämän viikon kipeyttä, isän ikävää ja sitä, että hän ei enää ole mukana lakkiaisissa, syntymäpäivissäni, lapsen asioissa. Kuulin mielessäni selkeästi sanat voi kultapieni, isän äänellä ja tavalla, millä hän sanoi ne minulle. Hän sanoi niin, kun lohdutti minua pienenä ja nuorena ollessani surullinen tai epätoivoinen, tai vaikka jääräpäisen hölmö. Isän läsnäolo lohdutti nytkin, olen kiitollinen siitä, että hän on lähelläni. En voi keskustella hänen kanssaan enkä puhua tästä kaikesta, vaikka sitä niin kipeästi kaipaisin. Silti hän jollain tavalla tukee minua edelleen.

Elämä jatkuu. Tulee uusi viikko. Uusia asioita. Hengitän alkukesää ja olen elossa.