Saattomatka

Isä kuoli viikko sitten tiistaina. Oli ensimmäinen lämmin kevätpäivä, hän teki puita kotimäellä. Hän oli sahannut puuta juuresta, saanut sen melkein valmiiksi ja päätynytkin sahaamaan vähän ylempää. Häntä varmaan otti sydämestä jo silloin. Kaadettuaan rungon hän paloitteli sen sahalla. Hän oli ehtinyt sammuttaa sahan, mutta kypärä hänellä oli päässään. Hän oli joko istunut maahan tai laittanut pitkälleen, lämpimässä kuivassa kohdassa. Ajattelen, että hän sulki silmänsä ja kuuli lintujen laulavan puiden latvoissa, tunsi lämpimän kevätauringon kasvoillaan ja ajatteli meitä. Sitten hän lähti tästä elämästä.

Siitä saakka olen ollut matkalla, joka on ollut erilainen kuin mikään aiemmin kulkemani. Tunnen isän edelleen lähelläni, silti hän on poissa. On vaikea kerätä hänen astiansa pois pöydästä, vaikea imuroida pois hänen murusensa, tai vaihtaa pois hänen lakanansa. Käytän hänen takkiaan ja hänen tuoksunsa ympäröi minut. Tänään puimme hänet arkkuun, laitoimme hänelle parhaan valkoisen paidan ja taivaansinisen kravatin. Veljentyttö oli kutonut villasukat, joihin oli kirjailtu pappa ja sydämiä. Tytär piirsi hänelle sateenkaaren, ilmapalloja ja kirjoitti rakas rakas pappa. Veljenpojan lapset piirsivät omat terveisensä. Minä laitoin arkkuun nuotteja, runot kirjoitan vasta myöhemmin. Me olimme hänen ympärillään, isän lapset ja lapsenlapset ja tiedän, että hän oli onnellinen meistä. Tiedän, että hän tunsi sen rakkauden, mihin hänet kiedoimme, kuin huopaan.

Kun kaikki on tehty ja sanottu, jää vain rakkaus. Kannatteleva, siunaava rakkaus. Me itkemme, koska rakastamme. Niin itkevät koivutkin mäellä, minne hän ei enää palaa.

Pääsiäissade

Usein pääsiäisaamuna paistaa aurinko ja muistuttaa valon voittavan pimeyden, elämän voittavan kuoleman. Tänään sataa vettä ja on harmaata. Sade laskeutuu kuitenkin kaiken päälle kuin armo. Sateesta ja tuulesta riippumatta tämä on se aamu, jolloin saa iloita; kuolema on voitettu.

Viime päivinä tilanne on alkanut selkeytyä päässäni. Tilanne tulee jatkumaan vielä pitkään. Vaikka Uusimaa avaisi rajansa, ei vaara ole ohi. Sairastumisen vaara, kuoleman vaara. Vaikka en pelkää kuolemaa, en halua kuolla. Haluan elää, niin rohkeasti kuin mahdollista. Elämä tulee olemaan rajoittunutta ja kapeaa pitkään. En tiedä voinko matkustaa New Yorkiin ja Wisconsiniin edes heinäkuussa, sekin voi olla liian pian. Veli on eristettynä altistuttuaan tartunnalle, vanhemmat ovat muuten vain jo mökkihöperöitä. Ensi viikolla palaan töihin, se tuntuu hyvältä kuitenkin. Meillä on ollut hyvä loma typyn kanssa. Tänä aamuna munajahti tapahtui sisällä ja hän oli onnellinen saadessaan kerrankin  suklaata aamupalaksi.

Lähden leipomaan karjalanpiirakoita ja sitten juoksemaan metsään. Tänään ollaan elossa. Iloista pääsiäistä!

Pitkäperjantai

Tytärpuoli ei ollut tulossa kotiin pääsiäisenä, joten valtasin hänen huoneensa pääsiäishuoneeksi. Tein siitä suloinen rauhoittumistilan, minne voin paeta hiljentymään ja somettamaan hartauksia, lukemaan ja kirjoittamaan. Täällä on pieni alttarimuodostelma, missä on kukkia, kynttilä, puukoriste Wisconsisinista, krusifiksi ja kiviä Kroatiasta Adrianmenren rannalta. Eilen aloitin kuudelta kiirastorstain jumalanpalveluksen merkeissä oman pääsiäismatkani ja 16 minuuttia myöhemmin huone oli täynnä pienen punatukkaisen tytön päpinöitä, yksisarvisia ja petsejä. Vaikka ensimmäinen reaktioni on aina blaah, saisinko edes joskus hetken rauhaa, niin silti se on ihan parasta. Minulla on ihana pieni höpöttäjä, joka haluaa äidin pääsiäishuoneeseen.

Tänään tyttären uusi kummitäti halusi hänet päiväksi heille, ja menin autioon kaupunkiin lenkille. Kävin samalla kaupassa, mikä ei sitten ollutkaan niin autio. Oon vaarallista kuvitella, että pahin on jo ohi. Pahin on vasta tulossa, ainakin täällä meillä päin. Tulevat viikot realisoivat tilanteen ja nyt täytyy olla yhä tarkempi. Olemme rajanneet vapaa-ajan kontaktimme lapsiin ja tytön kummitätiin, joka on hänen perhepäivähoitajansa myös. Joudumme käymään töissä lähes normaalisti, joten tartuntamahdollisuuksia on tarjolla. Yritän toimia järkevästi, mutta samalla ajattelen, että asiat menevät niinkuin on tarkoitettu. Pelkäämällä en pidennä tai paranna elämääni.

Ajattelen, että tämä vaihe on vedenjakaja. On ennen ja jälkeen. Tämä vaihe erottaa tai yhdistää. Se saa näkemään, millaisten ihmisten lähellä haluaa viettää ja jakaa aikaansa. Olen kiitollinen siitä, että jo nyt se on yhdistänyt minut ihmiseen, joka on luvannut huolehtia prinsessa Paukkumaissista. Elämä on ihmeellinen ja hyvä.

On vielä pitkäperjantai ja me vaellamme kuoleman varjon maassa. Olen vaeltanut siellä jo pitkään. Mutta tiedän, aivan varmasti, että valo on olemassa. Valo on totta ja se lähestyy. 

Hiljainen viikko

Ollaan lomalla typyn kanssa tämä viikko. Se on kivempaa kuin ajattelin. Voin sen verran paremmin, että vuorovaikutus ei ole pelkkää taistelua ja sekuntien harhautusta, vaan hetkittäin jo helppoa ja mukavaa. On ihanaa jaksaa olla oman lapsen kanssa.

Kaipaan kirkkoon ja hiljentymään. Kaipaan sitä, että saan tuskastua pääsiäisaterian ja lampaan kanssa. Joka vuosi joudun tarkistamaan ohjeen isältä ja veljeltä. Tänä vuonna en laita lammasta, koska en ole sitä päässyt perheeni luomulammastilalta hakemaan. Ketään ei tule myöskään syömään, se on surullista. Pääsiäinen on vuoden tärkein juhla minulle, tuntuu vaikealta luopua tutuista asioista ja perinteistä. Ja samalla helpottavaakin. Kaiken voi tehdä eri tavalla. Kaikesta voi luopua. Kaikesta joutuu lopulta luopumaan. Elämä opettaa siihen.

Vuosi sitten pääsiäisenä juhlimme miehen 50-vuotisjuhlia. Talo oli täynnä ihmisiä. Parasta kaikessa oli se, kun hänen paras ystävänsä lensi Suomeen Seattlesta juhliakseen hänen kanssaan ja onnistui yllättämään mieheni vielä kotiportailla. Ystävyys, vanha ystävyys ja rakkaus on parasta elämässä. Laajennettu, ystävien rakentama perheyhteisö, missä elämää jaetaan vuodesta toiseen. Lapset kasvavat, vanhukset vanhenevat ja me vuorollamme.

Tällä viikolla on vähän tikusta täytynyt keksiä hartautta lapselle. Hän on saanut hieman puutteellista kristillistä kasvatusta (koska äitinsä masennus ja iltaväsymys), joten sitä täytyy nyt hieman paikata. Näimme valtavan pupun tänään, se muistutti peuraa suorastaan. Sen perässä hölkötti arasti pienempi, sanoisinko normaalin kokoinen pupu. Tytär innostui pääsiäisen sanomasta, sillä sitähän puput ovat. Ja kaikki suklaamunat. Sain rakennettua tukevan aasinsillan Herramme ylösnousemukseen ja pupun opetukseen. Kuolema, sairaus ja kipu on voitettu. Älkää olko arkoja kuin puput. Eläkää rohkeasti. Älkää pelätkö.